Sopimuksen kohtuullisuus
Kohtuuttomuusharkinta sopimuksissa
Sopimuksenteossa on hyvä huomioida yleinen kohtuusperiaate, joka tunnetaan lainsäädännössämme. Tässä kirjoituksessa keskitytään kohtuuttomuusharkintaan ja arvioidaan perusteita, joilla yleisesti saatetaan päätyä sopimuksen kohtuullistamiseen. Kannattaa myös lukea aiempi teksti sopimusrikkomuksista lakimiesblogissa.
Heti alkuun on hyvä tehdä erottelu mitättömien ja kohtuuttomien sopimusten välillä. Pääperiaate on oikeuskirjallisuudessamme, että nämä termit tarkoittavat eri asioita. Tietyt sopimukset saattavat olla mitättömiä suoraan lain perusteella. Toisaalta jotkut sopimukset saattavat olla pätemättömiä myös lakiemme perusteella, mutta tähän pätemättömyyteen on asianosaisen nimenomaisesti vedottava. Kolmanneksi tietyt sopimukset voivat oikeuttaa vielä sopimuksen kohtuullistamiseen, vaikka sopimus muuten olisi pätevä.
Milloin sopimus on kohtuuton?
Jälleen kerran on syytä todeta, että kohtuuttomuusharkinta on yksittäistapauksissa tehtävää harkintaa. Tässä mainitut esimerkit eivät myöskään anna yksiselitteistä vastausta kohtuuttomusharkintaa, vaan tämä on syytä antaa juristien tehdä.
Yleisesti sopimusehtoa voidaan kohtuullistaa, jos se johtaisi kohtuuttomuuteen tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Tällöin sopimusta voidaan joko sovitella tai sopimusehto jättää kokonaan soveltamatta. Toisaalta on hyvä muistaa, että kohtuuttomuusharkinta suoritetaan aina asianosaisten välillä. Harkinnassa otetaan muun muassa huomioon koko sopimuksen sisältö, sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet ja olosuhteet sopimuksen teon jälkeen sekä osapuolten asemat sopimusta tehtäessä ja teon jälkeen.
Maallikon tulisi tarkastuttaa sopimus juristilla, jos hän epäilee, että sopimuksessa on ehtoja, jotka voivat olla kohtuuttomia. Tämä tarkastus on erityisen tärkeätä tehdä tilanteissa, joissa maallikko ei ole varma, ovatko kaikki sopimuksen sisältämät ehdot varmasti päteviä ja sopimuksen kokonaisarvo on merkittävä.
Lopuksi korostamme, että sopimuksen kohtuullistaminen on aina poikkeuksellista ja se tehdään ainoastaan painavin perustein. Kuluttajalla on lisäksi erityisoikeuksia kohtuullistamisessa ja sen harkinnassa.
Käy lukemassa lisää wikipediasta.


