Blogi

 

Sopimusrikkomus II

Tässä kirjoituksessa keskitytään tällä kertaa sopimuksiin yksityisten välillä. Lue yleisempi kirjoitus sopimusrikkomuksista tästä.

Pääsääntöisesti yksityisten, eli juridisessa terminologiassa luonnollisten henkilöiden välillä, voidaan perustaa sopimus suullisesti tai kirjallisesti. On muistettava, että riippuu erityislainsäädännöstä, onko suullinen sopimus ensinnäkään pätevä - on ainoastaan yleinen olettamus on, että tälläinen sopimus on pätevä.

Sopimuksissa on aina kyse erilaisista velvoitteista. Voidaan myös puhua suorituksista osapuolten välillä. Sopimusrikkomus edellyttää lähtökohtaisesti sitä, että toinen osapuoli on täyttänyt sopimuskokonaisuudesta oman osuutensa. Vasta kun tämä suoritus on täytetty, voidaan pääsääntöisesti toista osapuolta syyttää tämän joko kokonaan tai osittain laiminlyömästä velvoitteesta. Tällöin voidaan käyttää termiä sopimusrikkomus tai -loukkaus, riippuen siitä kuinka vakavasti rikkomuksesta on kyse.

Sopimusrikkomuksia on erilaisia. Sopimusoikeutta ylipäätään on vaikeata kuvailla parilla sanalla. Joissain tilanteissa toisella osapuolella on mahdollisuus pidättäytyä suorittamasta omaa velvoitettaan.

Tarkempi arvio sopimusoikeudellisista oikeuksista on syytä tehdä lakimiehen kanssa. Varsinkin riidoissa, joissa on suurempi taloudellinen intressi kannattaa lakimiestä konsultoida.

Useimmiten yksityisten välisissä sopimuksissa ei muisteta huomioida esimerkiksi soveltuvaa erityislainsäädäntöä. Jossain tilanteissa soveltuva erityislainsäädäntö voi olla pakottavaa oikeutta ja antaa suoriakin vastauksia asianosaisten sopimussuhteeseen. Muun muassa sopimusrikkomuksen vakavuus ja huolimattomuuden tai tahallisuuden asteet vaikuttavat seuraamusvaateeisiin. Toisaalta sopimus on aina kokonaisuus. Tämä arvio pitää muista myös sopimusrikkomusta tai sopimusloukkausta arvioitaessa.

 

Jätä kommentti