Mitä sopimusrikkomuksella tarkoitetaan?

Niin yritykset kuin luonnolliset henkilöt tekevät päivittäin useita kymmeniä, ellei peräti satoja sopimuksia. Toisin kuin mitä yleisesti luullaan, Suomen oikeusjärjestelmä tunnistaa pääsääntöisesti myös suulliset sopimukset päteviksi. Täten kirjallinen sopimus ei pääsääntöisesti ole sopimuksen pätevyyden edellytys - se ainoastaan helpottaa näyttötaakassa osoittamaan, mitä todellisuudessa tuli sovituksi. Tämä arviointi suoritetaan tuomioistuimessa viime sijassa. Sopimuksen kirjallinen muoto on edellytyksenä sopimuksen tai ko. oikeustoimen pätevyydelle ainoastaan tiettyjen sopimus tai oikeustoimien osalta.

Sopimuksen osapuolet tajuavat olleensa sopimussuhteessa tyypillisesti vasta siinä vaiheessa, kun sopimusta rikotaan. Yleensä rikkonut osapuoli katsoo, ettei hän ole ollut sopimussuhteessa; tähän ko. osapuoli ainakin tyypillisesti vetoaa. Sopimusrikkomuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa toinen sopimuksen osapuolista laiminlyö velvoitteensa tehdä tai olla tekemättä jotakin. Jotta kyseessä olisi nimenomaisesti sopimusrikkomus, täytyy velvoite, jota on rikottu, olla pääsääntöisesti sopimussuhteesta johtuva velvoite tai vähintään niin sanottu sopimuksen johdannainen.

Aina tapauskohtainen kartoitus

Sopimusrikkomuksen kartoittaminen on juridisesti maallikolle vaikeata. Lakimieheen tulisikin ottaa yhteyttä varhaisessa vaiheessa, jotta pääse selville oikeuksistaan. Tapauskohtaisesti kyetään sopimusrikkomus kartoittamaan ja mahdollinen erityislainsäädäntö ottamaan huomioon.

Sopimusrikkomuksen seuraamukset ovat moninaisia. Ensinnäkin sopimuksen toinen osapuoli voidaan joissain tapauksissa velvoittaa täyttämään sopimus. Jos tämä ei ole mahdollista, on tavanomaista, että loukattu osapuoli vaatii vahingonkorvausta sopimusta rikkoneelta. Aina on kuitenkin kyse tapauskohtaisesta harkinnasta ja riippuu pitkälti mahdollisesta erityislainsäädännöstä ja sopimustyypistä voidaanko esimerkiksi vahingonkorvausta vaatia.